Hiljainen ahertaja

Piasta tuli koulussa hiljainen ahertaja. Opettajan kysymyksiin hän viittasi ja vastaili usein, mutta kavereiden kanssa hän ei oikein tullut juttuun. Piasta he olivat jotenkin lapsellisia ja huolettomia. Hän ajatteli elämää isompia asioita, kuten Taivaan Isä, nälkäiset Afrikassa, Sota jne. Hän kuuli noista asioista radiosta ja olisi halunnut kysyä joltakin, tuleeko Suomeenkin sota. Onko Suomessa nälkäisiä ihmisiä. Miten puliukot kylän keskustassa tulevat toimeen pakkasella puiston penkillä? Vielä häntä mietitytti myös se mummon (isäpuolen äidin) lausuma, että hän on äpärä. Jotain pahaa se tarkoitti, mutta mitä?

Piia lopetti leikkimästä nukeillaan ja pani ne vain istumaan lipastonsa hyllylle. Ei isot tytöt leiki nukeilla. Ei ainakaan enää, kun on jo 10-vuotias, melkein 11. Isäpuoli sanoi melkein joka päivä, että Piian pitäisi opetella laittamaan ruokaa. Johan nyt noin iso tyttö voisi siivotakin. "Tules tänne niin halataan", Mies sanoi ja kokeili isoilla kämmenillään Piian rintoja. Hieraisi toisellä kädellään jalkovälistä ja nauroi, että olet jo aika pimu.

Illalla äidin nukahdettua unilleen isäpuoli tuli Piian sängyn viereen toisella kädellä pidellen korvallaan pientä radiota, toisellä kädellä silitellen Piian vartaloa peiton läpi. Se oli rauhoittavaa ja tuntui hyvältä. Mutta miksi hän kielsi keskustelemasta äidin kanssa siitä, että hän silitteli Piian nukkumaan. Ei tyttö nukkunut, vaan teeskenteli nukkuvansa. Taas uusi salaisuus, jota ei äidille saanut kertoa. Eikä Piia kertonut. Piia kävi hiljaisemmäksi kuin koskaan. Surumieliseksikin hän tuli. Ei ollut ketään aikuista, jonka kanssa puhua asioista, joita Piia ei ymmärtänyt.

Uudessa koulussa

Piia oli ylpeä ensimmäisestä kevättodistuksestaan. Hän oli menestynyt koulussa ja saanut hyviä arvosanoja. Kesä alkoi aurinkoisina päivinä, jolloin perheentyttären kanssa leikittiin ulkona, tehtiin kukkaseppeleitä voikukista ja käytiin uimassa vähän kauempana kotopihasta - ja vain vanhempien kanssa. Siitä pidettiin kiinni, ettei yksin menty rannalle.

Kesällä isäpuoli vieraili äidin luona ja he keskustelivat aikuisten asioista vakavina. Piia ei arvannut, mitä noista keskusteluista seurasi: Muutto asumaan yhteen is'puolen kanssa Helsingin maalaiskuntaan. Kun se tapahtui, oli Piia pahoillaan menettäessään leikit perheentyttären kanssa. Uusi asunto oli pieni kamari ja keittiö sekä eteisaula. Ulkovessa ja saunarakennus erikseen. Lohduksi tuli Tiina-kissa, jonka kanssa Piia leikki, jolle hän antoi ruokaa ja maitoa. Piia sopeutui uuteen elämään. Miehen työpaikka oli vieressä oleva kukkapuutarha, jossa kasvatettiin ruusuja ja neilikoita. Piia kävi ihailemassa kukkia kasvihuoneissa. Äitikin oli kesällä työssä siellä kasvihuoneissa neilikoita nuputtamassa. Elämä alkoi soljua mukavasti. Isäpuoli, Äiti ja Piia elelivät pikkumökissään kesän onnellisten tähtien alla. Tulevaisuuden usko ja menestymisen odotus täyttivät heidän mielensä.

Piia aloitti opiskelunsa toisen luokan uudessa koulussa. Häntä ujostutti olla siellä vieraiden lasten kanssa, jotka eivät ottaneet häntä välituntileikkeihinsä mukaan. Hän seisoi seinänvierustan pylväikössä katsellen tyttöjen narunhyppelyä ja hippasta. Tunnilla hän istui hiljaa paikallaan ja ujosti vilkuili koulukavereita viereisissä pulpeteissa. Hän keskittyi kuuntelemaan opettajaa ja kaikki jäi hyvin hänen mieleensä. Seuraavilla tunneilla hän tiesi vastaukset opettajan kysymyksiin - ja hän tunsi osaavansa ja menestyvänsä koulussa. Häntä alettiin haukkua pinkoksi. Mutta hän ei välittänyt siitä. Anita tuli tutuksi, koska hänellä oli sama koti- ja koulumatka kuin Piialla. He pyöräilivät usein yhtä matkaa. Mutta Anitakin vietti enemmän aikaa muitten tyttöjen kanssa kuin Piian kanssa, joka jäi yksinäiseksi ja pääsi vain harvoin mukaan naruhyppelyyn toisten kanssa. Piia keskittyi opiskeluun, jossa hän oli hyvä. Hän nautti siitä, että tiesi vastaukset opettajan kysymyksiin ja nousi usein vastaamaan ja kirjoittamaan taululle vastauksia, laskuja yms.

Muutoksia

Kesä kului maatilalla nopeasti. Piia oppi elämään maalaiselämää. Piian tehtävänä lypsyllä oli ripsua lehmien takapäätä, niin etteivät lehmät kärpäsiä hätistellessään potkisi lypsäjää. Se oli aluksi kiva homma, mutta aikaa myöten Piia pitkästyi hommaan ja väsyikin ainaiseen ripsumiseen.

Syksyllä alkoi koulu. Oli jännittävää aloittaa uusi vaihe elämässä koululaisena. Matka kouluun oli pitkä, 5 km ja kunnan olisi pitänyt järjestää taksikyyti. Muita pitkämatkalaisia ei ollut eikä kyytiä järjestetty yhdelle. Pienellä polkupyörällään Piia kulki matkat, talutti pyörää ylämäet ja jyrkimmän alamäenkin, jossa hän kerran kaatui pahasti ja loukkasi kyynärpäänsä ja polvensa, kun ei pystynyt hallitsemaan vauhtia ja pyörä vain heilahti nurin.

Kun satoi lumet, äiti ei uskaltanut antaa pyörää lapselle. Kävellen matka taittui hitaasti eikä Piia jaksanut joka päivä lähteä kouluun, vaikka olisi halunnut. Häntä väsytti 10 km:n lenkki, jonka hän teki kerran tai pari viikossa. Opiskelu ei edistynyt syyslukukaudella. Piia ei oppinut tavaamaan ja lukemaan niinkuin muut. Läksyjä jäi tekemättä ja elämä tuntui hankalalta siksikin, kun mummo irvaili Piian tyhmyyttä, herjasi huoran pennuksi, joka ei mitään opi. Piia tunsi itsensä tosi huonoksi ja epäkelvoksi. Masentunutkin hän oli, koska aina vain väsytti.

Ennen joulua Piia läksi äitinsä kanssa tätinsä luo muutamaksi päiväksi ja sitten muutettiin Etelä-Suomeen opettajaperheeseen, jonne haluttiin palvelija lapsineen. Piia sai ystävän perheen tyttärestä ja aloitti uudessa koulussa kevätlukukauden. Elämä muuttui valoisammaksi ja koulumatka lyheni kilometriin. Opettaja ja taiteilija olivat mukavia ja äiti oli iloinen, kun tienasi rahaa eikä anoppi enää ollut halveeraamassa selän takana ja hänen töitään moittimassa.

Piia leikki talon tyttären kanssa koulusta tultuaan ja sai mennä mukaan nokkahuilutunneille, joita opettaja piti tokaluokkalaisille kotonaan. Piiasta tuli aika taitava soittamaan nokkahuilua. Hän soitti korvakuulolta kaikki oppimansa laulut ja oli onnellinen uudesta taidosta. Lukemaankin hän oppi kuukaudessa. Opettaja kannusti häntä ja hän sai itsekunnioitustaan takaisin. Piiasta tuli reipas ja iloinen. Monipuolinen ruoka ravitsi ihan toisella tavalla kuin maatalon läskisoosi ja perunat, mitä siellä pääasiassa syötiin. Piia sai taas hedelmiä ja porkkanoita, joista kovasti piti. Mehunakin perheessä juotiin porkkanaa. Puoli vuotta kului onnellisten tähtien loisteessa. Piia alkoi nauttia elämästä.

Kutittelua

Piia piti isäpuolesta. Mies piti Piiaa sylissä aina, kun Piia siihen pyrki. Mies kutitteli Piiaa ja tyttö kikatteli iloisesti. Päivien saatossa kutittelu ulottui muuallekin kuin vatsaan, kainaloihin ja selkään. Piia vähän hätkähti, kun ensi kertaa isäpuolen sormet haparoivat housunlahkeen sisään ja tavoitti hänen pimppinsä. Piia yskähti vaivautuneesti, mutta kikatti sitten entiseen tapaan, kun kutitus tuntui makealta.

Sen jälkeen isäpuoli pyrki aina Piian istuessa hänen sylissään kutittelemaan tytön pimppiä. Hän kuitenkin sanoi tytölle, ettei anneta äidin ja mummon nähdä eikä kerrota tästä kenellekään. Tämä on meidän salaisuusleikki. Se ahdisti Piiaa, ettei voinut kertoa äidille. Mutta isäpuoli oli mukava ja jutteli Piialle. Kyllä hän pitäisi salaisuuden eikä kertoisi siitä edes äidille.

Maalla

Piian äiti oli kirjeenvaihdossa lapsuudenkotinsa naapurismiehen kanssa. Tämä maalaismies tuli Piian elämään sinä keväänä, kun Piia täytti 7 vuotta. Miehen käydessä Porvoossa äiti ja Piia esittelivät kaupunkia hänelle. Käveltiin rannoilla, katsottiin kirkko, vietettiin aikaa leikkipuistossa. Piia tutustui pian tähän puheliaaseen mieheen eikä ujostellut yhtään, vaikka mies pyysi tyttöä syliinsä istumaan.

Kesällä muutettiin maalle miehen kotitilalle. Mummo (miehen äiti) oli mutrussa suin, kun tyttö astui tupaan äitinsä kanssa. Piia ei voinut olla vertaamatta Mummoa oman äitinsä äitiin, joka hymyillen otti vastaan kotiinsa sekä tytön että äidin. Piia tarrautui äidin takkiin. ”Mitä sinä nyt ujostelet?”, äiti kysyi väsyneesti. Matka oli ollut pitkä. Bussilla. junalla, toisella junalla, laivalla ja hevosella oli matka taittunut Etelä-Suomesta savolaiseen salomökkiin. Asetuttiin asumaan yhdessä mies (Piian tuleva isäpuoli), hänen veljensä (Setä) ja äitinsä(Mummo) sekä vaimonsa, tytön äiti. Piia ei olisi halunnut jäädä mökkiin, koska Mummo katsoi häntä kummallisesti. Kuitenkin päiviä kului ja neljä aikuista ja lapsi yrittivät sopeutua elämään yhdessä.

Piia viihtyi hyvin isäpuolen kanssa hoitamassa hevosta, tekemässä apetta, ripsumassa lehmiä ja ihmetellen tilan töitä ja tehtäviä sekä eläimiä. Mutta Mummo näytti päivä päivältä pelottavammalta.Piia oli nähnyt koiria talutettavan kaupungissa ja hän rohkeni kysyä ispuoleltaan, missä on Nipen (suomalainen pystykorva) remmi? ”Ei sillä ole remmiä”, vastasi mies. ”Haluaisin taluttaa Nippeä”, Tyttö selitti. ”No ota tuo riimu”, mies vastasi. Piia asetteli riimun koiran kaulaan ja talutti sitä pihalla. Koira tempoili itseään pois riimusta. Se ei ollut tottunut talutettavaksi.

Mummo tuli kuin myrskyn merkki tuvasta ulos pihalle ja huusi: ”Minun koeiroon et taluttele”. Hän repäisi riimun Piian käsistä. Tyttö parkaisi ja juoksi äitinsä luokse itkemään. Tyttö tunsi tehneensä jotain ihan kamalan väärin. ”En tiennyt, että Nippe on Mummon koira”, hän nyyhkytti äidilleen, ”eikä sitä saa taluttaa”. ”Sillä ei ole kaulapantaa. Riimu hiertää sen kaulaa. Sillä ei ole hyvä taluttaa eikä Nippe ole tottunut talutettavaksi”, äiti yritti selittää. Mummon hirmustuminen jäi tytön mieleen loppuiäksi. Siitä lähtien Piia oli hissun kissun mummon lähettyvillä.

Mummo mutisi itsekseen: ”Minua sinä, äpärä, et peri”. Tyttö ei ymmärtänyt eikä uskaltanut kysyä äidiltäänkään, mikä on äpärä ja mitä on periminen. Sitä äpärää mummo toisti monessa lauseessa ja aina se kuulosti Tytöstä yhä kamalammalta ja hävettävämmältä, koska Mummo sanoi tuon oudon sanan halveksuen. ”Olen paha, olen äpärä. Mummo ei rakasta minua, koska olen paha äpärä. Mummo halveksii äitiäkin, koska olen paha”, Piia ajatteli. Tytöstä tuli hiljaisempi ja surullisempi päivä päivältä eikä hänen äitinsä jaksanut häntä lohduttaa. Piia tunsi itsensä vajavaiseksi, arvottomaksi ja häpesi itseään. Tyttö katsoi äitiään ja näki, kuinka hänkin häpesi itseään.

Sunnuntai-iloja

Iltasella ja sunnuntaisin päiväkodin tädit, jotka asuivat samassa talossa kuin lasten päiväkoti oli, tädit viettivät yhteistä aikaa. Söivät samassa pöydässä Äidin tekemää ruokaa ja rupattelivat keskenään milloin mistäkin. Joskus he innostuivat hassuttelemaan. Kerran Piiia ehdotti, että saisi kyytiä matolla käytäviä pitkin. Ja Beku-täti innostui asiasta, veti Piiaa pikku matolla pitkin pitkää käytävää. Piiaa kikatti riemusta ja Beku-täti hengästyi niin, että alkoi puuskuttaa. Piia huusi Kaisaa jatkamaan ja taas tyttö sai kyytiä pitkin käytävää. Sunnuntai-iltapäivä kului kuin siivillä ja Piia oli onnellinen kaikkien tätien ja äitinsä kanssa.

Seitsemän-vuotissyntymäpäiväkin vietettiin tätien kesken. Äiti oli leiponut täytekakun. Mutta Piia ei kakusta välittänyt, ainoastan suklaanapeista kakun pinnalla. Hän kävi keräämässä kunkin tädin kakunpalasta suklaanapit ja mutusteli niitä mielissään. Liisa piti puheen Piialle: "Tämä on ensimmäinen kerta kun täytät 7-vuotta. Täytät 17, 27, 37 jne. Ne eivät ole ehkä niin merkityksellisiä kuin tämä ensimmäinen 7-vuotispäivä - - -" jne. Ei Piia sitä puhetta jaksanut kovin tarkkaan kuunnella. Hänestä oli hauskaa olla huomion keskipisteenä ja hän oli onnellisen, että hänellä oli kaikki nämä tädit, jotka rakastivät häntä.

Moottoripyörällä

Musta nahkatakki ja -housut natisivat kivasti, kun Piia istuutui Kaarlo-sedän syliin. "No lähdetäänks' ajelulle?", setä kysyi äidiltä. "En nyt ehdi", sanoi äiti. "Minä ehdin. Anna minä --!", kinusi Piia äidiltään. "No tehkää pieni lenkki", äiti lupasi. Piia istuutui moottoripyörän selkään sedän taakse ja sitten mentiin. Wau, kun oli hauskaa. Pian oltiin takaisin äidin luona. "Vielä toinen lenkki!", kinusi Piia. "Ei enää", kielsi äiti, "Meidän on nyt mentävä kotiin."

"Ei puhuta Kaarlo-sedästä mitään Liisalle, Kaisalle tai Beku-tädille." äiti vannotti Piialle, joka lupasi olla puhumatta heille. Oli vaan niin vaikea olla kertomatta, miten KIVAA oli ajaa moottoripyörällä, että Piia oli ihan haljeta riemusta. "Minä ajoin pyörällä, pyörällä, pyörällä", hän rallatteli itsekseen. Jos lastenkodin tädit kuulivat rallatuksen, he varmaan ihmettelivät, kuinka lapsi onkaan iloinen opittuaan ajamaan polkupyörällä.

Älä jätä minua

Piian äiti valokuvasi suuren hetken, kun Piia sai ensimmäisen polkupyöränsä. Hän opetteli ajamaan metsäpolulla, jossa oli juuria ym. epätasaisuuksia ja kaatuili pahasti muutaman kerran, suuttui ja mökötti pitkän aikaa eikä koskenutkaan pyöräänsä kahteen viikkoon. Sitten äiti ehdotti, että mennään koulun kentälle harjoittelemaan ja sai houkuteltua Piian kokeilemaan pyörälläajoa kentällä. Siellä se sujuikin ihan hyvin. Voi sitä riemuntunnetta, mikä kihelmöi Piian mielessä, kun hän tajusi osaavansa uuden taidon. Äiti antoi Piian ajella jalkakäytävillä ja kun tasapaino alkoi olla hyvä, muhkuraiset metsäpolutkin sopivat harjoitteluun.

Äiti ja hänen ystävänsä kävelivät Piian kanssa kallioille katselemaan maisemia. Sieltä korkealta näkyi merelle asti. Äiti otti kuvia, mutta Piia ei halunnut kuvaan. Häntä suututti ja väsytti. "Nouse nyt seisomaan, Piia! Äiti ottaa kuvan." Piia heitti villatumpulla äitiä ja kieltäytyi nousemasta. Äiti otti kuvan Piiasta istumassa kalliolla. "No lähdetään sitten alas kotiin!", kehoitti äiti. "En minä jaksa". "Äiti jättää sinut sitten siihen, ellet ala tulla", suutahti äiti. "EI EI EI ÄLÄ jätä minua." ajatteli Piia kauhuissaan ja alkoi oikoa koipiaan ja kömpiä pystyyn. Äiti on ilkeä, kun hän niin monesti on sanonut että hän jättää. Olenko, minä paha. En ole tarpeeksi kiltti. Jotain tällaista Piian päässä liikkui ja mieliala laski. Jalat tuntuivat raskailta ja hän alkoi itkeä tuhertaa. "Mitä sinä nyt poraat?" äiti tiuskaisi ja jatkoi vähän huolestuneena: "Koskeeko sinuun?" "Ei", nyyhkytti Piia.

Uusi koti - ja uusi muutto

Uusi koti oli ahdas huone, johon vaivoin mahtui sänky, heteka, pöytä, puulaatikko ja kaksi tuolia. Kakluuni lämmitti mukavasti, kun vain jaksoi kantaa puita siihen poltettavaksi. Piian mielestä äiti oli tosi vahva, koska jaksoi kantaa selkäkuormallisen puita yläkertaan. Vanhus jaksoi tuoda vain muutaman pölkyn kerrallaan niinkuin Piiakin.

Yhteiseloa jatkui jonkin aikaa niin että Äiti kävi töissä ja Piia päiväkodissa. Iltasella Piia leikki ulkona naapurin lasten kanssa ja yöksi levitettiin heteka Äidille ja Piialle nukkumapaikaksi. Vanhus oli huonossa kunnossa ja ärtyisä. Hän ei aina kestänyt kuunnella Piian juttuja vaan sanoi: "Lopeta jo. Käydään nukkumaan." Valot sammutettiin ja Piia kuiskutteli äidille juttujaan. Mutta äitikin usein tokaisi: "Nukutaan jo." Piia katseli pilviä verhojen välistä ja koetti olla hiljaa paikallaan, vaikka ei nukuttanut. Jos vähänkään kääntyili hetekan puolikkaalla, se narisi ja kitisi. Vanhus ei sietänyt kuulla sitä ääntä.

Pian kävi selväksi, ettei Äiti ja Vanhus tulleet toimeen keskenään. Oli uusi muutto edessä. Muutettaisiin toiseen kaupunkiin. Pelastusarmeijan päiväkotiin. Äiti työskenteli siellä keittäjänä ja siivoojana. Talossa asui Beku-täti, Kaisa ja Liisa. Arkipäivisin kolme isoa huonetta täyttyi lapsista. Piia sai liikkua koko talossa niinkuin halusi. Muitten lasten piti pysyä omassa huoneessaan. Vauvoille oli oma huone. Toinen huone oli 2-3 -vuotiaille. Kolmas huone 4-6 -vuotiaille. Piia viihtyi usein vauvojen huoneessa. Mutta Kolmannessa huoneessa olivat kaverit, joista mukavimpia oli Antti ja Antero.

Muutto

Piia seisoi rappasella ja parkui. Hän huitoi käsiään ja huusi: "EIEIEI!!!" Hän ei halunnut lähteä minnekään, mutta tytön äiti sanoi vähän hermostuneena: "Nyt mennään. Anna käsi!" Äiti tarttui tytön käteen ja nyhtäisi siitä. Tyttö vähän horjui, mutta seisoi paikoillaan. Äiti sieppasi tytön syliinsä ja nosti polkupyörän tavaratelineelle istuimeen ja lähti polkemaan kadulle, kääntyi portista vasemmalle ylämäkeen.

Piia lopetti parkumisen, kun näki oravan kiipeävän männyn runkoa pitkin ja häntäänsä huiskauttaen hyppäävän oksalle istumaan. Orava kallisti päätään ja tyttö hymyili kallistaen omaa päätään. Tultiin alamäkeen ja polkupyörän vauhti kiihtyi. "Iii Iiia ha ha ha", hihkaisi tyttö riemusta helmeilevän kikatuksen säestyksellä vauhdin hurmassa.

Monta katua myöhemmin saavuttiin puutalon ovelle ja äiti pyysi tyttöä nousemaan rappuset edellään yläkertaan. Äiti koputti oveen ja kuultuaan sisäänkutsun työnsi tytön edellään sisään huoneeseen. Vanha nainen keskusteli äidin kanssa niin kauan, että tyttöä alkoi nukuttaa. Hän asettui hetekan päälle pitkälleen ja nukkui siinä, kunnes äiti nosti hänet pystyyn ja sanoi: "On aika syödä iltapalaa." Syötiin yhdessä Vanhuksen kanssa. Äiti selitti tytölle, että hän hakee tavarat ja sillä aikaa Piia saa leikkiä Vanhuksen kanssa.Piiaa vähän ujostutti, mutta äiti sanoi palaavansa pian. Piia jäi leikkimään Päivi-nukkensa kanssa. Oli hänellä muitakin nukkeja, mutta ne oli pakattu matkalaukkuun, jota äti meni hakemaan.

Äiti tuli Aila-tädin kanssa matkalaukkuineen ja kysyi Vanhukselta, oliko tyttö ollut kunnolla. "Ei tytöstä ollut vaivaa", vanhus vastasi. Illalla avattiin hetekan alta toinen sänky ja käytiin aikaisin nukkumaan.