Hiljainen ahertaja

Piasta tuli koulussa hiljainen ahertaja. Opettajan kysymyksiin hän viittasi ja vastaili usein, mutta kavereiden kanssa hän ei oikein tullut juttuun. Piasta he olivat jotenkin lapsellisia ja huolettomia. Hän ajatteli elämää isompia asioita, kuten Taivaan Isä, nälkäiset Afrikassa, Sota jne. Hän kuuli noista asioista radiosta ja olisi halunnut kysyä joltakin, tuleeko Suomeenkin sota. Onko Suomessa nälkäisiä ihmisiä. Miten puliukot kylän keskustassa tulevat toimeen pakkasella puiston penkillä? Vielä häntä mietitytti myös se mummon (isäpuolen äidin) lausuma, että hän on äpärä. Jotain pahaa se tarkoitti, mutta mitä?

Piia lopetti leikkimästä nukeillaan ja pani ne vain istumaan lipastonsa hyllylle. Ei isot tytöt leiki nukeilla. Ei ainakaan enää, kun on jo 10-vuotias, melkein 11. Isäpuoli sanoi melkein joka päivä, että Piian pitäisi opetella laittamaan ruokaa. Johan nyt noin iso tyttö voisi siivotakin. "Tules tänne niin halataan", Mies sanoi ja kokeili isoilla kämmenillään Piian rintoja. Hieraisi toisellä kädellään jalkovälistä ja nauroi, että olet jo aika pimu.

Illalla äidin nukahdettua unilleen isäpuoli tuli Piian sängyn viereen toisella kädellä pidellen korvallaan pientä radiota, toisellä kädellä silitellen Piian vartaloa peiton läpi. Se oli rauhoittavaa ja tuntui hyvältä. Mutta miksi hän kielsi keskustelemasta äidin kanssa siitä, että hän silitteli Piian nukkumaan. Ei tyttö nukkunut, vaan teeskenteli nukkuvansa. Taas uusi salaisuus, jota ei äidille saanut kertoa. Eikä Piia kertonut. Piia kävi hiljaisemmäksi kuin koskaan. Surumieliseksikin hän tuli. Ei ollut ketään aikuista, jonka kanssa puhua asioista, joita Piia ei ymmärtänyt.

Uudessa koulussa

Piia oli ylpeä ensimmäisestä kevättodistuksestaan. Hän oli menestynyt koulussa ja saanut hyviä arvosanoja. Kesä alkoi aurinkoisina päivinä, jolloin perheentyttären kanssa leikittiin ulkona, tehtiin kukkaseppeleitä voikukista ja käytiin uimassa vähän kauempana kotopihasta - ja vain vanhempien kanssa. Siitä pidettiin kiinni, ettei yksin menty rannalle.

Kesällä isäpuoli vieraili äidin luona ja he keskustelivat aikuisten asioista vakavina. Piia ei arvannut, mitä noista keskusteluista seurasi: Muutto asumaan yhteen is'puolen kanssa Helsingin maalaiskuntaan. Kun se tapahtui, oli Piia pahoillaan menettäessään leikit perheentyttären kanssa. Uusi asunto oli pieni kamari ja keittiö sekä eteisaula. Ulkovessa ja saunarakennus erikseen. Lohduksi tuli Tiina-kissa, jonka kanssa Piia leikki, jolle hän antoi ruokaa ja maitoa. Piia sopeutui uuteen elämään. Miehen työpaikka oli vieressä oleva kukkapuutarha, jossa kasvatettiin ruusuja ja neilikoita. Piia kävi ihailemassa kukkia kasvihuoneissa. Äitikin oli kesällä työssä siellä kasvihuoneissa neilikoita nuputtamassa. Elämä alkoi soljua mukavasti. Isäpuoli, Äiti ja Piia elelivät pikkumökissään kesän onnellisten tähtien alla. Tulevaisuuden usko ja menestymisen odotus täyttivät heidän mielensä.

Piia aloitti opiskelunsa toisen luokan uudessa koulussa. Häntä ujostutti olla siellä vieraiden lasten kanssa, jotka eivät ottaneet häntä välituntileikkeihinsä mukaan. Hän seisoi seinänvierustan pylväikössä katsellen tyttöjen narunhyppelyä ja hippasta. Tunnilla hän istui hiljaa paikallaan ja ujosti vilkuili koulukavereita viereisissä pulpeteissa. Hän keskittyi kuuntelemaan opettajaa ja kaikki jäi hyvin hänen mieleensä. Seuraavilla tunneilla hän tiesi vastaukset opettajan kysymyksiin - ja hän tunsi osaavansa ja menestyvänsä koulussa. Häntä alettiin haukkua pinkoksi. Mutta hän ei välittänyt siitä. Anita tuli tutuksi, koska hänellä oli sama koti- ja koulumatka kuin Piialla. He pyöräilivät usein yhtä matkaa. Mutta Anitakin vietti enemmän aikaa muitten tyttöjen kanssa kuin Piian kanssa, joka jäi yksinäiseksi ja pääsi vain harvoin mukaan naruhyppelyyn toisten kanssa. Piia keskittyi opiskeluun, jossa hän oli hyvä. Hän nautti siitä, että tiesi vastaukset opettajan kysymyksiin ja nousi usein vastaamaan ja kirjoittamaan taululle vastauksia, laskuja yms.

Muutoksia

Kesä kului maatilalla nopeasti. Piia oppi elämään maalaiselämää. Piian tehtävänä lypsyllä oli ripsua lehmien takapäätä, niin etteivät lehmät kärpäsiä hätistellessään potkisi lypsäjää. Se oli aluksi kiva homma, mutta aikaa myöten Piia pitkästyi hommaan ja väsyikin ainaiseen ripsumiseen.

Syksyllä alkoi koulu. Oli jännittävää aloittaa uusi vaihe elämässä koululaisena. Matka kouluun oli pitkä, 5 km ja kunnan olisi pitänyt järjestää taksikyyti. Muita pitkämatkalaisia ei ollut eikä kyytiä järjestetty yhdelle. Pienellä polkupyörällään Piia kulki matkat, talutti pyörää ylämäet ja jyrkimmän alamäenkin, jossa hän kerran kaatui pahasti ja loukkasi kyynärpäänsä ja polvensa, kun ei pystynyt hallitsemaan vauhtia ja pyörä vain heilahti nurin.

Kun satoi lumet, äiti ei uskaltanut antaa pyörää lapselle. Kävellen matka taittui hitaasti eikä Piia jaksanut joka päivä lähteä kouluun, vaikka olisi halunnut. Häntä väsytti 10 km:n lenkki, jonka hän teki kerran tai pari viikossa. Opiskelu ei edistynyt syyslukukaudella. Piia ei oppinut tavaamaan ja lukemaan niinkuin muut. Läksyjä jäi tekemättä ja elämä tuntui hankalalta siksikin, kun mummo irvaili Piian tyhmyyttä, herjasi huoran pennuksi, joka ei mitään opi. Piia tunsi itsensä tosi huonoksi ja epäkelvoksi. Masentunutkin hän oli, koska aina vain väsytti.

Ennen joulua Piia läksi äitinsä kanssa tätinsä luo muutamaksi päiväksi ja sitten muutettiin Etelä-Suomeen opettajaperheeseen, jonne haluttiin palvelija lapsineen. Piia sai ystävän perheen tyttärestä ja aloitti uudessa koulussa kevätlukukauden. Elämä muuttui valoisammaksi ja koulumatka lyheni kilometriin. Opettaja ja taiteilija olivat mukavia ja äiti oli iloinen, kun tienasi rahaa eikä anoppi enää ollut halveeraamassa selän takana ja hänen töitään moittimassa.

Piia leikki talon tyttären kanssa koulusta tultuaan ja sai mennä mukaan nokkahuilutunneille, joita opettaja piti tokaluokkalaisille kotonaan. Piiasta tuli aika taitava soittamaan nokkahuilua. Hän soitti korvakuulolta kaikki oppimansa laulut ja oli onnellinen uudesta taidosta. Lukemaankin hän oppi kuukaudessa. Opettaja kannusti häntä ja hän sai itsekunnioitustaan takaisin. Piiasta tuli reipas ja iloinen. Monipuolinen ruoka ravitsi ihan toisella tavalla kuin maatalon läskisoosi ja perunat, mitä siellä pääasiassa syötiin. Piia sai taas hedelmiä ja porkkanoita, joista kovasti piti. Mehunakin perheessä juotiin porkkanaa. Puoli vuotta kului onnellisten tähtien loisteessa. Piia alkoi nauttia elämästä.

Kutittelua

Piia piti isäpuolesta. Mies piti Piiaa sylissä aina, kun Piia siihen pyrki. Mies kutitteli Piiaa ja tyttö kikatteli iloisesti. Päivien saatossa kutittelu ulottui muuallekin kuin vatsaan, kainaloihin ja selkään. Piia vähän hätkähti, kun ensi kertaa isäpuolen sormet haparoivat housunlahkeen sisään ja tavoitti hänen pimppinsä. Piia yskähti vaivautuneesti, mutta kikatti sitten entiseen tapaan, kun kutitus tuntui makealta.

Sen jälkeen isäpuoli pyrki aina Piian istuessa hänen sylissään kutittelemaan tytön pimppiä. Hän kuitenkin sanoi tytölle, ettei anneta äidin ja mummon nähdä eikä kerrota tästä kenellekään. Tämä on meidän salaisuusleikki. Se ahdisti Piiaa, ettei voinut kertoa äidille. Mutta isäpuoli oli mukava ja jutteli Piialle. Kyllä hän pitäisi salaisuuden eikä kertoisi siitä edes äidille.