Piasta tuli koulussa hiljainen ahertaja. Opettajan kysymyksiin hän viittasi ja vastaili usein, mutta kavereiden kanssa hän ei oikein tullut juttuun. Piasta he olivat jotenkin lapsellisia ja huolettomia. Hän ajatteli elämää isompia asioita, kuten Taivaan Isä, nälkäiset Afrikassa, Sota jne. Hän kuuli noista asioista radiosta ja olisi halunnut kysyä joltakin, tuleeko Suomeenkin sota. Onko Suomessa nälkäisiä ihmisiä. Miten puliukot kylän keskustassa tulevat toimeen pakkasella puiston penkillä? Vielä häntä mietitytti myös se mummon (isäpuolen äidin) lausuma, että hän on äpärä. Jotain pahaa se tarkoitti, mutta mitä?
Piia lopetti leikkimästä nukeillaan ja pani ne vain istumaan lipastonsa hyllylle. Ei isot tytöt leiki nukeilla. Ei ainakaan enää, kun on jo 10-vuotias, melkein 11. Isäpuoli sanoi melkein joka päivä, että Piian pitäisi opetella laittamaan ruokaa. Johan nyt noin iso tyttö voisi siivotakin. "Tules tänne niin halataan", Mies sanoi ja kokeili isoilla kämmenillään Piian rintoja. Hieraisi toisellä kädellään jalkovälistä ja nauroi, että olet jo aika pimu.
Illalla äidin nukahdettua unilleen isäpuoli tuli Piian sängyn viereen toisella kädellä pidellen korvallaan pientä radiota, toisellä kädellä silitellen Piian vartaloa peiton läpi. Se oli rauhoittavaa ja tuntui hyvältä. Mutta miksi hän kielsi keskustelemasta äidin kanssa siitä, että hän silitteli Piian nukkumaan. Ei tyttö nukkunut, vaan teeskenteli nukkuvansa. Taas uusi salaisuus, jota ei äidille saanut kertoa. Eikä Piia kertonut. Piia kävi hiljaisemmäksi kuin koskaan. Surumieliseksikin hän tuli. Ei ollut ketään aikuista, jonka kanssa puhua asioista, joita Piia ei ymmärtänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!