Isäpuoli tuli taas vuoteeni äärelle hyväilemään minua. ... Järkytyin tosiasiasta, että hän, jonka luulin tekevän minulle hyvää, aiheutti niin kamalan kivun, joka kiersi alavatsassani kramppeina vielä senkin jälkeen, kun hän poistui luotani. Olin kauhuissani, pelkäsin kuolevani kipuun ja tappaneeni isäpuolen, koska hän huohotti kuin pikajuna. Mieleni oli sekaisin ja käperryin sikiöasentoon. Vedin housuni ylös ja nyyhkytin. Pelko ja järkytys loihtivat kauhukuvia mieleeni. Uni ei tullut vaan epätoivoinen syyllisyys, että olen antanut hänen mennä tilaan, jossa hän minua satuttaessaan varmaan kuolee hengenahdistukseen. En pimeässä nähnyt, menikö mies keittiöön kuolemaan. Vain äidin tasainen hengitys kuului huoneen toiselta puolen.
Kun aamu valkeni ja äiti tuli herättelemään minua, sanoin, etten voi nousta. Vatsa on kipeä. Äiti huomasi verta housuissani ja lakanallani ja sanoi, ettei minun tarvitse mennä tänään kouluun. Hän toi kipulääkkeen ja lasin vettä. Hän antoi kaapistaan siteen ja laitoin sen housuuni. Mitään puhumatta asetuin aamiaispöytään. Mutta maissihiutaleet eivät maistuneet. Join vain lasin maitoa.
Masentuneena loikoilin sängylläni melkein koko päivän. Hieman oloani helpotti tieto, ettei isäpuoli ollut kuollut vaan mennyt aikaisin töihinsä. En uskaltanut enkä kehdannut kertoa äidille öisistä tapahtumista. Minua pelotti ja hävetti, jospa äitini vaikka alkaa nuhdella minua siitä, että aiheutin isäpuolelle kohtauksen.
Tapahtuma vääristyi mielessäni painajaiseksi, josta Jumala varmaan rankaisee minua. Ja niinhän Hän teki: Vatsakipuja tuli melkein joka kuukausi ja alapäästäni tuli verta. Vaikka äiti jotain selittikin kuukautisista ja kuukautissiteen pitämisestä, olin vakuuttunut, että kivut olivat Jumalan rangaistus minulle siitä, että olin aiheuttanut isäpuolelle kohtauksen, jossa hän jostakin syystä satutti minua - ei varmaankaan tahallaan vaan tahtomattaan.