Uusi koti oli ahdas huone, johon vaivoin mahtui sänky, heteka, pöytä, puulaatikko ja kaksi tuolia. Kakluuni lämmitti mukavasti, kun vain jaksoi kantaa puita siihen poltettavaksi. Piian mielestä äiti oli tosi vahva, koska jaksoi kantaa selkäkuormallisen puita yläkertaan. Vanhus jaksoi tuoda vain muutaman pölkyn kerrallaan niinkuin Piiakin.
Yhteiseloa jatkui jonkin aikaa niin että Äiti kävi töissä ja Piia päiväkodissa. Iltasella Piia leikki ulkona naapurin lasten kanssa ja yöksi levitettiin heteka Äidille ja Piialle nukkumapaikaksi. Vanhus oli huonossa kunnossa ja ärtyisä. Hän ei aina kestänyt kuunnella Piian juttuja vaan sanoi: "Lopeta jo. Käydään nukkumaan." Valot sammutettiin ja Piia kuiskutteli äidille juttujaan. Mutta äitikin usein tokaisi: "Nukutaan jo." Piia katseli pilviä verhojen välistä ja koetti olla hiljaa paikallaan, vaikka ei nukuttanut. Jos vähänkään kääntyili hetekan puolikkaalla, se narisi ja kitisi. Vanhus ei sietänyt kuulla sitä ääntä.
Pian kävi selväksi, ettei Äiti ja Vanhus tulleet toimeen keskenään. Oli uusi muutto edessä. Muutettaisiin toiseen kaupunkiin. Pelastusarmeijan päiväkotiin. Äiti työskenteli siellä keittäjänä ja siivoojana. Talossa asui Beku-täti, Kaisa ja Liisa. Arkipäivisin kolme isoa huonetta täyttyi lapsista. Piia sai liikkua koko talossa niinkuin halusi. Muitten lasten piti pysyä omassa huoneessaan. Vauvoille oli oma huone. Toinen huone oli 2-3 -vuotiaille. Kolmas huone 4-6 -vuotiaille. Piia viihtyi usein vauvojen huoneessa. Mutta Kolmannessa huoneessa olivat kaverit, joista mukavimpia oli Antti ja Antero.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!