Hivelyjä

”Hsssss! Istun tähän lähelle ja silitän sinut uneen.” isäpuoli kuiskasi ja nosti tuolin vuoteeni viereen samalla hivuttaen kätensä peitteeni alle. ”Onko jalat kipeänä?” Minulla oli kasvukipuja ja myönsin, että kipeänä ovat. Mies siveli suurilla kämmenillään jalkojani ja se tuntui hyvältä. Joka sivelyllä hän siveli yhä ylemmäksi reittäni. ”Onko masu kipeänä?” hän kysyi. ”Ei ole”, vastasin. Hän siveli pari kierrosta mahani ympäri ja siirtyi ylemmäs sivelemään rintojani. Lämpimät kädet rinnoillani tuntuivat huikean jännittävältä ja sai oloni kihelmöimään uudella tavalla. Sytyin sisäisesti paloon, joka ällistytti minua ja samalla pelkäsin, mitä tämä on. ”Muistathan sitten, että ei puhuta äidille tästä.” Mietin, miksi äiti ei saisi tietää, kuinka hyvältä isäpuolen sively tuntuu. Tulisiko äiti kateelliseksi, kenties.

Useita päiviä myöhemmin eräänä yönä isäpuoli tuli jälleen kuuntelemaan korvaradiotaan tuolille sänkyni viereen. Mitään sanomatta hän aloitti sivelynsä jaloistani ja hinkkasi reiden sisäsivuja, niin että aloin ärtyä. ”Ei”, kuiskasin. Mies siirtyi hivelemään haarojen välistä. Työnsi sormensa housun sisään ja etsi pimpin vakoa. ”Älä”, sanoin ja huitaisin käden pois päältäni. Mies meni vuoteeseensa äidin viereen.

Silloin tällöin muutaman kuukauden ajan ispuoli tuli vuoteeni ääreen hivelemään minua, kunnes eräänä yönä sivelin itse rintojani käsilläni, vedin peiton pois päältäni ja paloin kiihtymyksestä. Mies huomasi sen huoneen toisella seinustalla olevalta vuoteeltaan ja tuli ”auttamaan neitoa” isoilla kämmenillään. Hätkähdin, kun hänen sormensa tavoittivat häpyhuulet. Miehen sormien liikkeet pimpissäni säväyttivät ilotulituksen alaruumiiseeni. Mutta kun ispuoli työnsi sormeaan sisälleni, hätäännyin, käännyin kyljelleni ja työnsin hänen kätensä pois luotani. Mies meni keittiöön ja ähkyi. Ihmettelin, mikä hänelle nyt tuli. Olin häpeissäni tavattomasta esiintymisestäni ja kiihko, joka oli syttynyt sisälläni, pelotti minua.

Ajatuksia pois kuleksimasta mieleni pohjalta

Piti lukea parin blogistin tekstejä ja Raamattua ennenkuin pystyn nyt jatkamaan. Oikeutus muistella menneitä, pahoja asioita löytyy tästä lausumasta: ”Minun olisi järkevää ajatella ikävä asia pois kuljeksimasta, niin ettei se ahdistaisi minua jossakin aivojen pohjalla.” Näin kirjoittaa seuraamani blogisti blogissaan Filosofian puutarhassa. Niinpä en anna sananlaskun (katso ed.postaus) tekstin häiritä ajatteluani ja olen sitten kai rakkaudeton, kun muistelen kärsimääni pahaa. Niiih! Huokaus!

Minua kyllä hiukan häiritsee ajatus rakkaudettomuudesta, mutta sitähän tunsin lapsuudessani, vaikka äitini hoiti minua hyvin. Hän syötti, juotti, puki, pesi minut moitteettomasti. Fyysisesti olin hyvin hoidettu lapsi, mutta henkisesti kärsin pelkoa, että äiti jättää ja jään orvoksi, yksin maailmaan eikä kukaan tule olemaan minun kanssani. Kärsin suunnattomasti, jos äitini ei vastannut minulle, kun kysyin häneltä asioita. Ymmärrän, että äitini oli väsynyt työstä eikä jaksanut aina innostua asioistani. Mutta minulla ei ollut 4-5 -vuotiaana ketään muuta, keltä kysellä. Jaa olihan äidin lisäksi pyhäkoulun opettaja ja hoitotäti lasten päiväkodissa. Kyllä minä kyselinkin. Puhetulvani ei loppunut päiväunien aikaankaan ja sain siitä nuhteita.

Pyhäkoulun opetuksista oli minulle paljon lohtua: Jumala välittää minusta ja hoitaa lapsiaan. Kysyinkin pyhäkoulun opettajalta, miten Jumala voi hoitaa, kun ei Hän ole täällä vaan taivaassa. Opettaja vastasi, että Jumala järjestää hoitaja-ihmisen hoitamaan.

Niin, ensimmäiset kuusi vuotta elin suhkoht turvattua elämää. Mieleeni ei ole jäänyt mitään kauhean kamalaa. Ei mitään siihen verrattavaa kuin isäpuolen äiti, Anoppi niinkuin äitini häntä kutsui (ja minä kanssa, vaikka mummoksi hän halusi minun häntä kutsuvan!). Miksi se nainen vihasikaan minua niin paljon, että teki olemiseni Mökissä tosi ikäväksi. Kuinka lapsille Raamatunkertomuksia kertonut mummo saattoi vihata 7-vuotiasta lasta? Jään ihmettelemään, mitenkähän hän kertoi Jumalan rakkaudesta lapsille, kun ei yhtään välittänyt poikansa vaimon tyttärestä. Sitä jotenkin odottaa enemmän rakkaudellisuutta uskovaksi tunnustautuvalta. Mutta yhtä viheliäisiä taidetaan olla kaikki! Rakkaudettomia, vihaisia, omaa etuamme tavoittelevia...

Ei muistele kärsimäänsä pahaa

"Joka menneitä muistelee, sitä tikulla silmään."
1 Kor.13:4. "Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, 5. ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa"

Tunnen olevani sekä kansanperinteen, että Raamatun periaatteiden vastaisella tavalla ajattelevana tuomittu hiljenemään menneisyydestäni. Minulla ei ole oikeutta kirjoittaa muistelmiani kärsimästäni vääryydestä ja pahasta. Tunnen olevani julkea, rakkaudeton ja kiittämätön, jos jatkan. Onko minun tosiaan pantava suu suppuun ja jätettävä kertomatta kärsimäni paha, joka on vaikuttanut koko elämäni ajan ja edelleen aiheuttaa masennusta ja ahdistusta. Mietin, suljenko tämän blogin ja yritän edelleen unohtaa kaiken sen vääryyden, jota olen saanut kokea, josta aioin kirjoittaa.

Hiljainen ahertaja

Piasta tuli koulussa hiljainen ahertaja. Opettajan kysymyksiin hän viittasi ja vastaili usein, mutta kavereiden kanssa hän ei oikein tullut juttuun. Piasta he olivat jotenkin lapsellisia ja huolettomia. Hän ajatteli elämää isompia asioita, kuten Taivaan Isä, nälkäiset Afrikassa, Sota jne. Hän kuuli noista asioista radiosta ja olisi halunnut kysyä joltakin, tuleeko Suomeenkin sota. Onko Suomessa nälkäisiä ihmisiä. Miten puliukot kylän keskustassa tulevat toimeen pakkasella puiston penkillä? Vielä häntä mietitytti myös se mummon (isäpuolen äidin) lausuma, että hän on äpärä. Jotain pahaa se tarkoitti, mutta mitä?

Piia lopetti leikkimästä nukeillaan ja pani ne vain istumaan lipastonsa hyllylle. Ei isot tytöt leiki nukeilla. Ei ainakaan enää, kun on jo 10-vuotias, melkein 11. Isäpuoli sanoi melkein joka päivä, että Piian pitäisi opetella laittamaan ruokaa. Johan nyt noin iso tyttö voisi siivotakin. "Tules tänne niin halataan", Mies sanoi ja kokeili isoilla kämmenillään Piian rintoja. Hieraisi toisellä kädellään jalkovälistä ja nauroi, että olet jo aika pimu.

Illalla äidin nukahdettua unilleen isäpuoli tuli Piian sängyn viereen toisella kädellä pidellen korvallaan pientä radiota, toisellä kädellä silitellen Piian vartaloa peiton läpi. Se oli rauhoittavaa ja tuntui hyvältä. Mutta miksi hän kielsi keskustelemasta äidin kanssa siitä, että hän silitteli Piian nukkumaan. Ei tyttö nukkunut, vaan teeskenteli nukkuvansa. Taas uusi salaisuus, jota ei äidille saanut kertoa. Eikä Piia kertonut. Piia kävi hiljaisemmäksi kuin koskaan. Surumieliseksikin hän tuli. Ei ollut ketään aikuista, jonka kanssa puhua asioista, joita Piia ei ymmärtänyt.

Uudessa koulussa

Piia oli ylpeä ensimmäisestä kevättodistuksestaan. Hän oli menestynyt koulussa ja saanut hyviä arvosanoja. Kesä alkoi aurinkoisina päivinä, jolloin perheentyttären kanssa leikittiin ulkona, tehtiin kukkaseppeleitä voikukista ja käytiin uimassa vähän kauempana kotopihasta - ja vain vanhempien kanssa. Siitä pidettiin kiinni, ettei yksin menty rannalle.

Kesällä isäpuoli vieraili äidin luona ja he keskustelivat aikuisten asioista vakavina. Piia ei arvannut, mitä noista keskusteluista seurasi: Muutto asumaan yhteen is'puolen kanssa Helsingin maalaiskuntaan. Kun se tapahtui, oli Piia pahoillaan menettäessään leikit perheentyttären kanssa. Uusi asunto oli pieni kamari ja keittiö sekä eteisaula. Ulkovessa ja saunarakennus erikseen. Lohduksi tuli Tiina-kissa, jonka kanssa Piia leikki, jolle hän antoi ruokaa ja maitoa. Piia sopeutui uuteen elämään. Miehen työpaikka oli vieressä oleva kukkapuutarha, jossa kasvatettiin ruusuja ja neilikoita. Piia kävi ihailemassa kukkia kasvihuoneissa. Äitikin oli kesällä työssä siellä kasvihuoneissa neilikoita nuputtamassa. Elämä alkoi soljua mukavasti. Isäpuoli, Äiti ja Piia elelivät pikkumökissään kesän onnellisten tähtien alla. Tulevaisuuden usko ja menestymisen odotus täyttivät heidän mielensä.

Piia aloitti opiskelunsa toisen luokan uudessa koulussa. Häntä ujostutti olla siellä vieraiden lasten kanssa, jotka eivät ottaneet häntä välituntileikkeihinsä mukaan. Hän seisoi seinänvierustan pylväikössä katsellen tyttöjen narunhyppelyä ja hippasta. Tunnilla hän istui hiljaa paikallaan ja ujosti vilkuili koulukavereita viereisissä pulpeteissa. Hän keskittyi kuuntelemaan opettajaa ja kaikki jäi hyvin hänen mieleensä. Seuraavilla tunneilla hän tiesi vastaukset opettajan kysymyksiin - ja hän tunsi osaavansa ja menestyvänsä koulussa. Häntä alettiin haukkua pinkoksi. Mutta hän ei välittänyt siitä. Anita tuli tutuksi, koska hänellä oli sama koti- ja koulumatka kuin Piialla. He pyöräilivät usein yhtä matkaa. Mutta Anitakin vietti enemmän aikaa muitten tyttöjen kanssa kuin Piian kanssa, joka jäi yksinäiseksi ja pääsi vain harvoin mukaan naruhyppelyyn toisten kanssa. Piia keskittyi opiskeluun, jossa hän oli hyvä. Hän nautti siitä, että tiesi vastaukset opettajan kysymyksiin ja nousi usein vastaamaan ja kirjoittamaan taululle vastauksia, laskuja yms.

Muutoksia

Kesä kului maatilalla nopeasti. Piia oppi elämään maalaiselämää. Piian tehtävänä lypsyllä oli ripsua lehmien takapäätä, niin etteivät lehmät kärpäsiä hätistellessään potkisi lypsäjää. Se oli aluksi kiva homma, mutta aikaa myöten Piia pitkästyi hommaan ja väsyikin ainaiseen ripsumiseen.

Syksyllä alkoi koulu. Oli jännittävää aloittaa uusi vaihe elämässä koululaisena. Matka kouluun oli pitkä, 5 km ja kunnan olisi pitänyt järjestää taksikyyti. Muita pitkämatkalaisia ei ollut eikä kyytiä järjestetty yhdelle. Pienellä polkupyörällään Piia kulki matkat, talutti pyörää ylämäet ja jyrkimmän alamäenkin, jossa hän kerran kaatui pahasti ja loukkasi kyynärpäänsä ja polvensa, kun ei pystynyt hallitsemaan vauhtia ja pyörä vain heilahti nurin.

Kun satoi lumet, äiti ei uskaltanut antaa pyörää lapselle. Kävellen matka taittui hitaasti eikä Piia jaksanut joka päivä lähteä kouluun, vaikka olisi halunnut. Häntä väsytti 10 km:n lenkki, jonka hän teki kerran tai pari viikossa. Opiskelu ei edistynyt syyslukukaudella. Piia ei oppinut tavaamaan ja lukemaan niinkuin muut. Läksyjä jäi tekemättä ja elämä tuntui hankalalta siksikin, kun mummo irvaili Piian tyhmyyttä, herjasi huoran pennuksi, joka ei mitään opi. Piia tunsi itsensä tosi huonoksi ja epäkelvoksi. Masentunutkin hän oli, koska aina vain väsytti.

Ennen joulua Piia läksi äitinsä kanssa tätinsä luo muutamaksi päiväksi ja sitten muutettiin Etelä-Suomeen opettajaperheeseen, jonne haluttiin palvelija lapsineen. Piia sai ystävän perheen tyttärestä ja aloitti uudessa koulussa kevätlukukauden. Elämä muuttui valoisammaksi ja koulumatka lyheni kilometriin. Opettaja ja taiteilija olivat mukavia ja äiti oli iloinen, kun tienasi rahaa eikä anoppi enää ollut halveeraamassa selän takana ja hänen töitään moittimassa.

Piia leikki talon tyttären kanssa koulusta tultuaan ja sai mennä mukaan nokkahuilutunneille, joita opettaja piti tokaluokkalaisille kotonaan. Piiasta tuli aika taitava soittamaan nokkahuilua. Hän soitti korvakuulolta kaikki oppimansa laulut ja oli onnellinen uudesta taidosta. Lukemaankin hän oppi kuukaudessa. Opettaja kannusti häntä ja hän sai itsekunnioitustaan takaisin. Piiasta tuli reipas ja iloinen. Monipuolinen ruoka ravitsi ihan toisella tavalla kuin maatalon läskisoosi ja perunat, mitä siellä pääasiassa syötiin. Piia sai taas hedelmiä ja porkkanoita, joista kovasti piti. Mehunakin perheessä juotiin porkkanaa. Puoli vuotta kului onnellisten tähtien loisteessa. Piia alkoi nauttia elämästä.

Kutittelua

Piia piti isäpuolesta. Mies piti Piiaa sylissä aina, kun Piia siihen pyrki. Mies kutitteli Piiaa ja tyttö kikatteli iloisesti. Päivien saatossa kutittelu ulottui muuallekin kuin vatsaan, kainaloihin ja selkään. Piia vähän hätkähti, kun ensi kertaa isäpuolen sormet haparoivat housunlahkeen sisään ja tavoitti hänen pimppinsä. Piia yskähti vaivautuneesti, mutta kikatti sitten entiseen tapaan, kun kutitus tuntui makealta.

Sen jälkeen isäpuoli pyrki aina Piian istuessa hänen sylissään kutittelemaan tytön pimppiä. Hän kuitenkin sanoi tytölle, ettei anneta äidin ja mummon nähdä eikä kerrota tästä kenellekään. Tämä on meidän salaisuusleikki. Se ahdisti Piiaa, ettei voinut kertoa äidille. Mutta isäpuoli oli mukava ja jutteli Piialle. Kyllä hän pitäisi salaisuuden eikä kertoisi siitä edes äidille.