Piti lukea parin blogistin tekstejä ja Raamattua ennenkuin pystyn nyt jatkamaan. Oikeutus muistella menneitä, pahoja asioita löytyy tästä lausumasta: ”Minun olisi järkevää ajatella ikävä asia pois kuljeksimasta, niin ettei se ahdistaisi minua jossakin aivojen pohjalla.” Näin kirjoittaa seuraamani blogisti blogissaan Filosofian puutarhassa. Niinpä en anna sananlaskun (katso ed.postaus) tekstin häiritä ajatteluani ja olen sitten kai rakkaudeton, kun muistelen kärsimääni pahaa. Niiih! Huokaus!
Minua kyllä hiukan häiritsee ajatus rakkaudettomuudesta, mutta sitähän tunsin lapsuudessani, vaikka äitini hoiti minua hyvin. Hän syötti, juotti, puki, pesi minut moitteettomasti. Fyysisesti olin hyvin hoidettu lapsi, mutta henkisesti kärsin pelkoa, että äiti jättää ja jään orvoksi, yksin maailmaan eikä kukaan tule olemaan minun kanssani. Kärsin suunnattomasti, jos äitini ei vastannut minulle, kun kysyin häneltä asioita. Ymmärrän, että äitini oli väsynyt työstä eikä jaksanut aina innostua asioistani. Mutta minulla ei ollut 4-5 -vuotiaana ketään muuta, keltä kysellä. Jaa olihan äidin lisäksi pyhäkoulun opettaja ja hoitotäti lasten päiväkodissa. Kyllä minä kyselinkin. Puhetulvani ei loppunut päiväunien aikaankaan ja sain siitä nuhteita.
Pyhäkoulun opetuksista oli minulle paljon lohtua: Jumala välittää minusta ja hoitaa lapsiaan. Kysyinkin pyhäkoulun opettajalta, miten Jumala voi hoitaa, kun ei Hän ole täällä vaan taivaassa. Opettaja vastasi, että Jumala järjestää hoitaja-ihmisen hoitamaan.
Niin, ensimmäiset kuusi vuotta elin suhkoht turvattua elämää. Mieleeni ei ole jäänyt mitään kauhean kamalaa. Ei mitään siihen verrattavaa kuin isäpuolen äiti, Anoppi niinkuin äitini häntä kutsui (ja minä kanssa, vaikka mummoksi hän halusi minun häntä kutsuvan!). Miksi se nainen vihasikaan minua niin paljon, että teki olemiseni Mökissä tosi ikäväksi. Kuinka lapsille Raamatunkertomuksia kertonut mummo saattoi vihata 7-vuotiasta lasta? Jään ihmettelemään, mitenkähän hän kertoi Jumalan rakkaudesta lapsille, kun ei yhtään välittänyt poikansa vaimon tyttärestä. Sitä jotenkin odottaa enemmän rakkaudellisuutta uskovaksi tunnustautuvalta. Mutta yhtä viheliäisiä taidetaan olla kaikki! Rakkaudettomia, vihaisia, omaa etuamme tavoittelevia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!